maanantai 24. helmikuuta 2014

Teekannua tai kahvipannua

Olen jostain syystä kovasti mieltynyt teekannujen (vai kahvipannujen? En oikeastaan tiedä niiden eroa, ellei kahvipannut sitten ole niitä valurautaisia) maalaamiseen. Kirppareilta monesti löytää muutamalla hassulla eurolla sievän mallisia kannuja, joko kuvioituja tai kuvioimattomia. 

Tämän päiväinen projektini olikin lojunut ikkunanlaudalla jo kauan keskeneräiset maalit kyljissään, mutta viimeviikkoisen kuopion reissun jälkeen innostuin jälleen taiteilemaan, kun löysimme niin edulliset posliinimaalit. Pesin vanhat kuviot kannun pinnasta pois ja aloitin puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen kerta, kun yritin one stroke-ruusuja, ja siihen nähden ne näyttävät jopa melkein onnistuneilta!




Valkoinen maali onkin jo melkein kokonaan loppu tämän kannun tuloksena. No, uuttahan saa ostamalla.




Seuraavan teekannun maalasin toissapäivänä, hain siihen jonkinlaista mosaiikki- tai tiffanyhenkisyyttä, mutten ehkä aivan onnistunut. Kannu on silti veikeä omalla tavallaan, joten tein sille kaveriksi mätsäävän mukinkin. Mukista ei ole kuin välivaihekuva, en muistanut kuvata lopputulosta.




Seuraavan kerran palaillaan toisen kuopioreissun kertomuksin, kunhan saan äidin hetkeksi irti koulukirjoista postaamaan mun kanssa. Kuulemiin!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lankahurmosta Itä-Suomesta ja koiramannekiini

Kävimme Kuopiossa tuulettumassa ja löysimme paikallisesta Taito shopista uusia inspiroivia lankoja. Paluumatka junalla sujui rattoisasti, kun pääsi heti kutomaan uudesta langasta huivia.




 Onpa aivan syötävän ihanaa lankaa, ja ihanan pehmeää! Juulianna totesi junassa, että äidillä on aivan hullunkiilto silmissä. Mutta onko ihanampaa tunnetta, kun saa käsiinsä jotain suloisen inspiroivaa!




Muutoin minulla on vaiheessa Juuliannalle Mörkö-lapaset, joista ohje löytyi netistä (jos kiinnostaa, pääset ohjeen latauslinkkiin klikkaamalla klik!). Ohjetta olen joutunut muokkaamaan, sillä armaalla tyttärelläni on pienet kädet. Niistäkin laitan kuvia, kunhan lapaset valmistuvat.




Olen ollut hyvin ailahtelevaisella tuulella, sillä minulla on viisi erilaista kutomusta kesken. Lisäksi olen opetellut lenkkivirkkausta, joka vaikuttaa todella hauskalta ja kauniilta vaikkapa kolmiohuivina.



Koiramme Ti-Ti-Uu pääsi huiville (sekä Juuliannan tekemälle pillerihatulle, josta mainintaa myöhemmin) mannekiiniksi, mutta kuten kuva näyttää, hurtta ei ollut aivan yhtä innoissaan kuin me.. :)